Kitsapin niemimaan helmet: Poulsbo eli Washingtonin Pikku-Norja
Kitsapin piirikunnassa sijaitseva Poulsbo on yksi suosikkipaikkojani Washingtonissa. Se on todella kiva, rannalla sijaitseva pikkukaupunki. Siellä on mukava käydä, kun ikävä Suomeen iskee tai tekee mieli Suomi-herkkuja.
Poulsbo on saanut lempinimen Pikku-Norja, Little Norway, sillä se nojaa norjalaisiin juuriinsa vahvasti. Norjalainen siirtolainen perusti kaupungin 1880-luvulla, ja sinne muutti asumaan paljon pohjoismaalaisia. Luonto täällä oli monella tapaa tuttua heille ja se veti puoleensa.
Kaupunki on nykyisin suosittu turistikohde, eikä kaupungin juurista voi siellä erehtyä. Norjan liput liehuvat pääkadun varrella, ja viikinkiteemaa näkyy esimerkiksi kaupungissa järjestettävissä tapahtumissa. Lisäksi siellä on paljon pohjoismaalaisiin perinteisiin nojaavia tapahtumia, juhannustakin juhlitaan.
Näin suomalaisena olen iloinen siitä, että norjalaisuuden sekaan mahtuu vähän tuttuakin. Kaupoista saa suomalaisia karkkeja ja astioita, ja kaupungilla liehuvat myös Suomen liput.
Oma suosikkikauppani kaupungissa on Nordiska, joka sijaitsee pääkadulla. Verkkosivujensa mukaan kauppa myy skandinaavista ja pohjoismaiden inspiroimia astioita ja lahjoja.
Valikoima on kuitenkin enemmän kuin pohjoismaiden inspiroimaa, sillä enemmistö kaupan astioista on suomalaisille hyvin tuttuja. Sieltä löytyy Iittalaa ja Marimekkoa. Olen monesti miettinyt, eikö ruotsalaisilla ja norjalaisilla ole samaan tapaan perinteisiä astiastoja, sillä en ole täällä sellaisiin törmännyt. Ikeaa lukuun ottamatta. :)
Poulsboon pääsee myös Seattlesta helposti, varsinkin autolla. Lautalla pääsee Kingstoniin tai Bainbridge Islandille, ja molemmista lauttaterminaaleista on noin puolen tunnin ajomatka Poulsboon. Kaupungista löytyy hyvin ilmaisia parkkipaikkoja. Reissuun voi yhdistää myös pysähtymisen Bainbridge Islandilla, joka on myös todella kiva paikka.
Kommentit
Lähetä kommentti