Hurricane Hill Olympicin kansallispuistossa
Käydessämme Olympicin kansallispuistossa toukokuussa emme päässeet käymään yhdessä sen kuuluisimmista nähtävyyksistä eli Hurricane Ridgellä. Hurricane Ridge sijaitsee Olympic-vuorilla. Ylös vuorille pääsee helposti isoa tietä pitkin, mikä tekee paikasta todella suositun vierailukohteen. Maisemat ylhäältä ovat todella upeita.
Toukokuun alussa alueella ollut vierailukeskus tuhoutui täysin tulipalossa, ja tie ylös suljettiin kokonaan. Alue avattiin uudestaan vasta kesäkuussa. Koska alueella ei ole muita rakennuksia, turistien käyttöön on tällä hetkellä bajamajoja.
Normaaliin ei ole siis voitu palata vielä, ja päivittäisten vierailijoiden määrää rajataan. Portti alueelle suljetaan, kun 345 autoa on päästetty läpi. Kerrallaan alueelle päästetään 175 autoa, eli pääsyä voi joutua odottamaan jonkin aikaa.
Koska päivittäinen raja on tuli heinäkuun alussa usein täyteen heti aamusta, lähdimme liikkeelle ajoissa. Olimme portilla vaille kahdeksan ja pääsimme suoraan sisään ilman jonoja. Alue kuuluu Olympicin kansallispuistoon, ja siellä vierailuun tarvitaan passi. Meillä on vuoden voimassa oleva America the Beautiful -passi, jolla pääsee kaikkiin Yhdysvaltojen kansallispuistoihin.
Ajomatka portilta ylös kestää parisenkymmentä minuuttia. Matkallakin on mahdollisuus pysähtyä ihastelemaan maisemia, mutta meillä oli tavoite saada haluamme parkkipaikka, emmekä siksi pysähdelleet.
Ylhäällä on kaksi parkkipaikkaa. Isompi niistä sijaitsee palaneen vierailukeskuksen luona. Me jatkoimme kuitenkin parisen kilometriä eteenpäin Hurricane Hill -tietä toiselle parkkipaikalle.
Tie oli kapea, mutta päällystetty. Myös sen varrella on parkkipaikkoja, mutta tien päässä on isompi alue autoille. Tuon parkkipaikan luota lähtee suosittu Hurricane Hill -vaellusreitti.
Kaunis Hurricane Hill -reitti
Upeita maisemia ja jyrkkiä nousuja
Meiltä meni reitin kävelemiseen noin kaksi tuntia. Pysähtelimme ottamaan paljon kuvia. Reitti on suosittu ja sillä liikkuu koko ajan muitakin ihmisiä, mutta ajoissa saapuessa on ehkä hieman väljempää.
Hurricane Ridgen alueesta tuli heti yksi suosikkipaikkojani Olympicin kansallispuistossa ja ymmärrän, miksi se on niin suosittu.
Teille sattuikin tuonne todella kaunis ilma, jolloin maisemat pääsevät oikeuksiinsa. Me patikoimme tuolla eri reitin ja olimme omaan valintaamme oikein tyytyväisä. Todella kivalta näyttää myös teidän valitsemanne reitti!
VastaaPoistaMeillä oli mahdollisuus valita päivä tuolla käymiseen, niin mentiin sään mukaan. Tuo teidänkin reitti pitää käydä vielä joskus vaeltamassa!
Poista